Lentopaikkakisan 2010 Säännöt


Yleistä

  1. Kilpailun järjestävät yhdessä ja siihen osallistuvat Malmin ilmailukerho (MIK), Polyteknikkojen ilmailukerho (PIK), Finnairin lentokerho (FLK), Mäntsälän ilmailukerho (MILK), Espoon Moottorilentäjät (ESMO) ja Jukolan Pilotit.
  2. Kilpailukausi alkaa 1.3.2012 ja päättyy 30.9.2012. Kilpailun tarkoituksena on aktivoida kerholaisia lentomatkailuun kerhon koneilla, eli käymään kilpailuaikana mahdollisimman monella eri lentopaikalla, ja edistämään näin ilmailijoiden keskinäistä kanssakäymistä. Hyvän ilmailutavan ylläpitämiseksi kilpailun osallistujien tulisi välttää turhaa kiirettä ja tutustua paikalliseen toimintaan mahdollisuuksien mukaan.
  3. Lentopaikoiksi hyväksytään vain viralliset, jossain voimassaolevassa AIP:ssä luetellut lentopaikat, jotka täyttävät koneen lentokäsikirjan vaatimukset. Myös sellaiset koneen lentokäsikirjan vaatimukset täyttävät lentopaikat hyväksytään, jotka on ilmoitettu käyttöön NOTAM:lla. Näin ollen esimerkiksi pelkästään ultrakevyille lentokoneille tarkoitetut lentopaikat tuottavat pisteitä vain ja ainoastaan ultrakevyille lentokoneille. Lentopaikat jotka ovat NOTAM:illa suljettuja tuottavat miinuspisteen. Lennettäessä vesikoneilla, lasketaan lentopaikoiksi maalentopaikkojen yhteydessä olevat vesilentopaikat. Tällöin kisasuorituksessa käytetään ko. maalentopaikan nimeä.
  4. Kisasuorituksen dokumenttina käytetään lentokoneen matkapäiväkirjan ilmailumääräysten mukaisia merkintöjä. Näin ollen kisasuoritukseksi riittää se että on suorittanut joko lennon ensimmäisen lentoonlähdön tai loppulaskun kyseisellä lentopaikalla. Sen sijaan läpilaskuja ei lasketa kisasuoritukseksi.
  5. Jokaisesta dokumentoidusta lentopaikasta saa yhden pisteen. Yli 400 Nm etäisyydellä olevista lentopaikoista saa 2 pistettä. Kaikista ulkomailla olevista lentopaikoista saa puolitoistakertaisen pistemäärän. Näin ollen ulkomailla olevista lentopaikoista saa 1.5 pistettä, paitsi yli 400 Nm etäisyydellä olevista lentopaikoista 3 pistettä. Edellä mainitut rajaetäisyydet lasketaan yksinkertaisuuden vuoksi Malmilta, vaikka lentokerhon kone toimisikin joltain muulta kentältä. Pisteen saa ainoastaan koneen päällikkö, paitsi koululennon ollessa kyseessä sekä opettaja että oppilas.
  6. Kilpailuaikana sarjassaan eniten pisteitä saanut on kyseisen sarjan voittaja. Muut sijat määräytyvät tästä alenevassa järjestyksessä. Mikäli kaksi tai useampi kilpailija saavuttaa saman pistetuloksen, menee Malmilta mitattuna kauimmaisella lentopaikalla käynyt pilotti tulosluettelossa edelle. Mikäli tämä kauimmaisin lentopaikka on kummallakin sama, verrataan toiseksi kauimmaista tai tarvittaessa myös sitä seuraavaa lentopaikkaa. Mikäli nämäkin ovat samat, jaetaan sijoitus näiden kilpailijoiden kesken ja palkintosijan kyseessä ollen tasataan näiden sijojen palkinto ko. kilpailijoiden kesken (esim. kaksi parhaiten kisassa menestynyttä ovat molemmat samalla pistemäärällä ja kolme kauimmaista lentopaikkaa ovat samat, kummankin saama palkinto on 1. ja 2. sijan keskiarvo).
  7. Käydyt lentopaikat tulee ilmoittaa tuomaristolle kahden viikon kuluessa lennon suorituksesta: Ilmoituksesta tulee käydä ilmi: lennon päivämäärä - lentäjäsankarin nimi - kerhon nimi - koneen rekisteritunnus - lentopaikan nimi (ICAO lyhenne).


    15.9. klo 0000UTC alkaen kisatulokset pitää ilmoittaa 2 päivän kuluessa suorituksesta, viimeinen ilmoituspäivä on täten 2.10.2012 klo 2400UTC
    Hyvin perustelluissa tapauksissa myös myöhäisemmät ilmoitukset saatetaan hyväksyä. Kisasuoritusten tarkempi ilmoittamismenettely kerrotaan kisojen kotisivuilla.

  8. Kilpailun loputtua tuomaristo tarkistaa vähintään kolmen kunkin sarjan parhaan suoritukset koneiden matkapäiväkirjoista. Tarvittaessa voidaan kilpailijaa pyytää toimittamaan lentopäiväkirjansa tuomaristolle tulosten tarkistamiseksi.
  9. Kisan edistymistä seurataan ja siitä tiedotetaan säännöllisin välein tuomariston sopiviksi katsomissa medioissa. Huom! Kilpailuun osallistuvat pilotit sitoutuvat siihen että heidän kilpailusuoritukset ovat julkista tietoa muun muassa lentopaikkakisan 2012 kotisivuilla julkaistavaksi.
  10. Kisan lopputulokset julkaistaan Lokakuun aikana lentopaikkakisan 2012 kotisivuilla ja/tai osallistujakerhojen kotisivuilla.
  11. Kisan tuomaristona toimivat kunkin kerhon keskuudesta valitut kaksi puuhamiestä, kaikkiaan tuomaristoon kuuluu siten 12 jäsentä.
  12. Tuomaristo saa myös itse osallistua kilpailuun.

Kunkin osallistujakerhon sisäinen sarja

  1. Tässä sarjassa kilpaillaan kunkin osallistujakerhon sisäisesti suurimmasta pistemäärästä.
  2. Kilpailun voittaa pilotti, joka on kerännyt yksittäisen kerhon moottorikoneilla eniten lentopaikkapisteitä. Kerhon moottorikoneiksi lasketaan myös kerhon vuokraamat koneet, jos lennon laskutus tapahtuu kerhon kautta.
  3. Kerhojen sisäisen sarjan palkinnot kustantaa ja järjestää kukin osallistujakerho itse ja niistä tiedotetaan kyseessä olevan osallistujakerhon toimesta.

MIK vs. PIK vs. FLK vs. MILK vs. ESMO vs. Jukolan Pilotit -kerhojen välinen sarja

  1. Lentopaikkakisa 2012 on myös ilmailukerhojen MIK, PIK, FLK, MILK, ESMO ja Jukolan Pilottien välinen kisa.
  2. Yksittäisen kerhon nimissä kerätyt kaikki pisteet lasketaan kisan lopuksi yhteen. Se kerho, joka saa näin laskettuna suurimman pistemäärän, on kerhojen välisen sarjan voittaja. Tämä tarkoittaa sitä että mikäli kerhossa A on pilotteja, jotka lentävät useammassa kuin yhdessä kerhossa, lasketaan kerhon A pistepottiin mukaan vain ne tällaisten pilottien pisteet, jotka on lennetty kerhon A koneilla tai laskutettu kerhon A kautta.
  3. Se kerhoista, jonka yhteenlaskettu pistepotti on suurin, on voittaja.
  4. Palkinnoksi voittajakerho saa mittaamattomasti kunniaa, toisten kerhojen arvostusta sekä kerhojen yhteisesti sopiman palkinnon, josta tuomaristo päättää myöhemmin.

Henkilökohtainen sarja

  1. Lentopaikkakisassa 2012 kilpaillaan myös henkilökohtaisesta kokonaispistemäärästä.
  2. Sarjan voittaja on kaikista kerhoista eniten pisteitä saanut yksittäinen pilotti.
  3. Mikäli pilotti lentää useammassa kuin yhdessä kerhossa, voi hän laskea sarjan henkilökohtaisiksi pisteiksi yhteen useamman kerhon lentopaikkapisteensä sillä poikkeuksella, että yhden ja saman lentopaikan pisteitä ei voi laskea tässä sarjassa kuin yhteen kertaan. Näin ollen pilotti ei voi saada tähän sarjaan esimerkiksi Malmin lentoasemasta kuin yhden pisteen, vaikka olisikin useamman kerhon kautta lentänyt Malmilla.
  4. Tässä sarjassa palkitaan vain yksi pilotti. Huikea palkinto päätetään tuomariston keskuudessa myöhemmin ja siitä tiedotetaan kisasivuilla lentokauden aikana.

Kerholaisten omien koneiden sarja

  1. Kerholaisten omien koneiden sarja on muusta kilpailusta täysin erillinen, eli sarjan pisteillä ei ole mitään merkitystä muihin sarjoihin ja päinvastoin.
  2. Sarjaan ilmoitettavan ilma-aluksen (osa)omistajan tai haltijan on oltava jonkun kilpailua järjestävän kerhon jäsen. Ilma-alus voi olla myös yrityksen nimissä, jota em. jäsen omistaa. Ilma-aluksen kotikentän on sijaittava Suomessa. Ilma-aluksen omistajan tai haltijan on ilmoitettava ilma-alus kilpailuun mukaan ja selvitettävä samassa yhteydessä sen omistus- tai hallintasuhde sekä ilmoitettava, minkä kerhon jäsen hän on. Ilmoitus tehdään sähköpostilla osoitteeseen Sähköposti Tuomaristo pidättää itsellään oikeuden vaatia asiasta lisäselvityksiä tai olla hyväksymättä ilma-alusta mukaan kilpailuun.

    Sarjaan voi osallistua myös yhdistyksen tai säätiön omistamalla ilma-aluksella. Yhdistyksen ilma-aluksella pisteitä ilmoittavan on oltava jäsen koneen omistavassa yhdistyksessä, säätiöityjen koneiden osalta tuomaristo käyttää tapauskohtaista harkintaa hakemuksen perusteella. Yleiseen sarjaan osallistuvaa ilma-alusta ei voi yhdistyksen nimissä ilmoittaa omien koneiden sarjaan. Ilma-aluksen kilpailuun ilmoittaa yhdistyksen tai säätiön hallitus, tai muu vastaava päätösvaltainen taho. Omistajan tai haltijan ilmoittaessa konetta kilpailuun, hän sitoutuu samalla, tuomariston erillisestä pyynnöstä, saattamaan tuomariston nähtäväksi kilpailuun ilmoitetun ilma-aluksen matkapäiväkirjat kilpailukauden ajalta.
  3. Omien koneiden sarjaan pisteitä voivat ilmoittaa ainoastaan ne henkilöt, jotka ovat jonkin järjestäjäkerhon jäseniä. Tulkintaohje: koneen omistajan/haltijan ja pisteitä ilmoittavan henkilön ei tarvitse olla saman kerhon jäseniä, mutta molempien on oltava jäsenenä jossain kilpailua järjestävässä kerhossa.
  4. Kilpailun yleisiä sääntöjä sovelletaan soveltuvin osin.
  5. MI5+ ei itse palkitse kerholaisten omien koneiden sarjan voittajaa.

Lentopaikkakisan 2012 järjestäjät

Turvallista ja antoisaa kisaa toivottaa Malmin viisi kerhoa - MI5+ & Jukolan Pilotit


Pistejärjestelmän toteutus ja ylläpito ©-Kalle Reunanen/Innomaatti Oy 2009-2012 r.112-106:112 25.03.11-07:27 e